Näihin asioihin lemmikinomistajat useimmiten kiinnittävät huomionsa ruoan valinnassa

Nappulavallankumous on alkanut! Mihin kiinnitämme huomiota valitessamme lemmikillemme ruokaa?

Lemmikkieläinten ruokaan ja laatuun on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota viime vuosien aikana, mikä on hyvä asia. Vaihtoehtojen paljous saattaa kuitenkin saada lemmikinomistajan hämilleen.

Esitimme Vetcaren Nappulavallankumous-kampanjan yhteydessä Facebookin käyttäjille kysymyksen siitä, millä perusteella nämä valitsevat ruoan lemmikilleen. Mihin asioihin ihmiset kiinnittävät huomiota valitessaan ruokaa ja miksi?

Proteiinin laatu ja viljattomuus kärjessä

”Kissoille ja koirille vehnätön, viljaton, runsasproteiininen ja sokeriton ruoka. Varsinkin useissa kissanruoissa ongelmana sokeri. Lisäksi pitää olla sopiva rasvapitoisuus verrattuna energiantarpeeseen.”

Yksi kolmasosa kyselyyn vastanneista painotti proteiinin laatua lemmikin ruoassa. Lihan on oltava kunnollista, minkä lisäksi sitä on oltava oikeassa suhteessa ruoan muihin ainesosiin nähden. Tuoteselosteen tarkistamista painotetaan vastauksissa useaan kertaan ja sen lukeminen onkin hyvä aloitus ruoan valitsemisessa.

Ravintoainekoostumusta tutkiessa on hyvä kiinnittää huomiota myös vitamiineihin sekä kivennäis- ja hivenaineisiin. Erityisesti koirille tai kissoille, joilla on esimerkiksi hammaskivi- tai munuaisongelmia, kannattaa valita ruoka, joka tukee hyvinvointia ja joka on tarkoitettu kyseisen ongelman helpottamiseen.

Tasapainoilua laadun, hinnan ja saatavuuden välillä

Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla lemmikkien ruokavaihtoehtoja saattaa olla huomattavasti vähemmän tarjolla kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Tämän vuoksi myös kyselyn vastauksissa mainittiin ruoan helppo saatavuus, sekä hinta-laatusuhde. Vastauksissa todettiin kuitenkin suhteellisen yksimielisesti, että ruoan laadusta ei kannata tinkiä. Yhä useamman valmistajan laadukasta ruokaa on saatavilla netistä ja näin ollen hyvälaatuisen ruoan hankkiminen helpottuu.

Tunnet parhaiten oman lemmikkisi

”Jos omalleni valitsisin, niin valitsisin parasta huomioiden kissan/koiran tarpeet.”

Kyselyyn vastanneet painottivat oman lemmikkinsä tuntemista: millainen sen kunto ja päivittäinen aktiivisuus on? Entä onko sillä mahdollisia allergiaoireita tietyistä ruoka-aineista? Myös lemmikin ikä huomioitiin vastauksissa.

Yksi tärkeimmistä ruoan valintaan vaikuttavista tekijöistä vastausten pohjalta on tietenkin ruoan maku. Jos lemmikki ei syö ruokaansa, tarvitsee kokeilla jotain muuta. Omistaja tuntee lemmikkinsä parhaiten ja testaamalla selviää, mikä ruoka olisi juuri sinun kissallesi tai koirallesi sopiva!

Katso kaikki vastaukset Vetcaren Facebook-sivulta osoitteesta https://www.facebook.com/Vetcarefinland/posts/626722387484338